Eilen odottelin Murkkua kotiin yhdeksen aikaan illalla kun puhelin soi. Olin valmiiksi ärtynyt. Tulisiko kysymys: Äiti, mä missasin viimeisin bussin. Voisitssätullahakemaan? Ei, murkkun ääni kertoi rauhallisesti, että hänet oltiin hakattu ostiksella ja Ketjupojan äiti tuo hänet kotiin. APUA! Eikö tämä ala jo riittämään?! Puolisen vuotta sitten Murkku oli mopo-onnettomuudessa ja siitä alkoi sairaalassa juoksu kun polvi ei parantunut kunnolla. Vieläkin juostaan lääkärillä polven takia.
Hän oli mennyt harrastusten jälkeen kaverien kanssa ostarille odottelemaan bussia kun lauma maahanmuuttajia oli tullet pummamaan euroa, johon Murkku oli vastanut, ettei heru. Sitten vain kimppuun kun ei heru.
Yleensä olen ollut sitä mieltä, että kyllä tähän maahan mahtuu muitakin kuin vain suomalaisia mutta tämän tapahtuman jälkeen mielipiteen alkaa muuttumaan. Maassa maan tavalla tai maasta pois.
Hoen päivittäin itselleni, että jaksa vielä tämä vuosi niin murkkuikä alkaa olla paremmalla puolella. Tai sitten ei.
Välillä tuntuu etteivät voimat riitä lapsille tai Puoliskolle. Ja sitten vielä ex:n sotkunjen selvittely. Tuntuu hänen olevan Mirandoksen vastakkainen puoli - kaikki mihin hän koskee muuttuu paskaksi.Posti toi Murkulle perintälapun, jota suuresti ihmettelin. Ei perkele! Exä oli jättänyt Murkun mopon vakuutusmaksut maksamatta ja nyt ne on perintätoimistolla kun vakuutus on Murkun nimissä.
